10 matkaa
10 reisi

valokuvadokumentti Virosta 1984-1996


Tallinnan rautatieasema 1991

Olen kuvannut Eestissä vuodesta 1984 alkaen. Alussa tehdäkseni reportaaseja mm. Suomi ja Kantti -lehtiin ja myöhemmin omista lähtökohdistani käsin. Valokuvien lisäksi olen kuvannut Tallinnasta videodokumentin. Eesti oli monille sukupolveni suomalaisille outo maa ja kansa - kaukaisempi kuin viestintäimperiumi USA tai popvaltio Englanti. Vuonna 1984 suomalaisten mielikuva Eestistä oli yhtä harmaa kuin rautaesiripun takaisista maista yleensäkin. Monien suomalaisten alitajunnassa oli pelko Eestin kohtalosta - ja jonkin verran huono omatunto vaiteliaisuudesta.

Näyttelyn kuva-aineisto kertoo Tallinnan ja muun Eestin ihmisistä ja kaupunkimaisemista. Erittäin tärkeän osan muodostavat katuvalokuvat eri puolilta Eestiä, joiden kautta välittyy ajankuva rennolla ja mielenkiintoisella tavalla. Kuvia on myös mm. itsenäistymisvaiheen mielenosoituksista ja 1980-luvun puolivälin "maanalaisesta kulttuurista".

Kuvatessani Eestissä olen aina ollut tietoinen sen historiasta ja poliittisista olosuhteista, mutta ne eivät ole kuvieni pääsisältö. Minun täytyy tunnustaa - olen elämän rakastaja - ja siksi haluan kuvata elämää siten kun se kohdalleni osuu. Silmänräpäyksiä, pieniä haiku-runoja. Todellisuutta sellaisena kun se minua puhuttelee. Kuviani on usein sanottu rujoiksi. Myönnän sen. Mutta mitä on maailma? Mitä nämä yhteiskunnat, joissa elämme? Dokumentaristin velvollisuus on heijastaa todellisuutta välineensä ja tietoisuutensa sallimissa puitteissa.


Tallinnan taidekorkeakoulun naamiaiset 1986


Tallinnan keskusta 1984